Tekstit

Missä palmupuut on puita vaan..

Kuva
Noniin. Uuteen maahan ja ympäristöön saapuminen on aina pieni shokki. Varsinkin kun ensimmäisen viikon aikana ei lämmintä vettä tullut ollenkaan. Ei siis suihkua ensimmäiseen viikkoon, keittiön tiskipöydällä vipeltää vakkari hiiri, jota aina hieman kavahdan keittiöön mennessäni ja ulko-ovea ei ole edes mahdollista saada lukkoon.. No, ehkäpä nämä n.30 koiraa hoitaa vartiointi tehtävät😅 Kaikkeen kuitenkin tottuu ajan kanssa ja koen asunnon jo hyvin viihtyisäksi, hiiriä lukuun ottamatta🙊 Ann'n talo Ensimmäinen viikko oli todella viileä, sitten oli yksi lämpimämpi viikko välissä ja nyt taas hyytävän kylmää. Aamuisin kun aloitamme työnteon, saattaa ulkona olla reilusti alle 10 astetta lämmintä ja viime yönä oli +3. Onneksi otin lämpimiä vaatteita mukaan, sillä aluskerrasto, fleece sekä villasukat pitävät minut jokseenkin lämpiminä. Kesävaatteilla ei täällä nyt tee mitään. No, työtä tehdessä kroppa lämpenee. Kylyymä.. Hetken lämmin! Erona suomen viileyteen on se, ettei ...

Eviva España!

Kuva
Opiskelen tällä hetkellä Keuda-Saaren kartanolla tullakseni eläintenhoitajaksi ja minulle tuli yllättäen mahdollisuus lähteä suorittamaan koira&kissa- opintojeni harjoittelujaksoa Espanjan ”lämpöön”. Näin syksyllä on jo aika-ajoin todella viileää, mutta siitä myöhemmin. Mahdollisuus lähteä toteuttamaan tätä harjoittelua ulkomaille tuli reilua kuukautta ennen lähtöä, joten valmistelut oli aloitettava pikavauhtia. Omille lemmikeille hoitopaikat, nykyisen asunnon vuokrasopimuksen irtisanominen, lentolippujen hankinta ja muutto. Nopeissa valmisteluissa on se hyvä puoli, että kiireen keskellä ei ehdi jännittää itse lähtöä ja kaiken uuden kokemista. Muuton keskellä tuli laitettua mukaan lähtevät tavarat ja vaatteet eri pinoon, josta siirsin ne vain matkalaukkuun ja seuraavaksi huomasinkin olevani jo lentokentällä valmiina lähtöön.  Lento meni hyvin, mutta ensimmäinen seikkailu alkoi heti lentokentälle päästyäni. Minun piti ostaa lippu junaan, joka veisi minut Malagan ...